Eltelin naisenergiaa - Mobiiliverkkoasentaja Sari Liukkonen

Tietoliikenneasentajana Mobiilin liiketoiminnassa työskentelevä Sari Liukkonen tykkää työnsä vaihtelevuudesta. 

 ”Liikkuvuus on töissä parasta ja vaikka rakennetaankin toistuvasti samoja asioita, jokainen työmaa on erilainen. Päivät poikkeavat toisistaan sillä toisena päivänä töitä saatetaan tehdä kuopassa ja toisena päivänä katolla. Mukavaa työssä on myös se, että oman työn jälki näkyy nyky-yhteiskunnassa kaikkien arjessa."

Mobiiliverkkojen ammattilainen kiinnittää huomiota yhteyksiin myös vapaa-ajalla.

”Kehäradan auettua huomasin junatunnelissa, että puhelimessa oli jo täydet  3G- yhteydet. Mieleen tuli ensimmäisenä, että tännekin on jo saatu 3G-verkko rakennettua." 

Tietoliikenneasentajana nainen 

Sari kiinnostui alasta lukion käytyään, sillä hän halusi opiskella itselleen ammatin, jossa saisi tehdä töitä myös käsillään. Niinpä hän haki elektroniikka ja tietoliikenne asentajan kaksivuotiseen koulutukseen. Opintoihin kuului muun muassa sähköopin perusteita ja paljon erilaisten komponenttien opiskelua.

Pelkkä koulu ei takaa ammattitaitoa vaan elinikäinen oppiminen on osa tietoliikenneasentajan arkea.
”Jatkuvasti oppii ja tekniikka kehittyy, itsekin pitää  osata ottaa selville ja sisäistää jotta pysyy kartalla, Sari kertoo." 

Miehisessä työyhteisössä työskentely ei ole Sarin mielestä ollut mitenkään erikoista. Työt jaetaan työmaalla tasapuolisesti ja toisia autetaan tarvittaessa ja pyytämättä.

 ”Jos joskus en jaksa kääntää vaikka jotain liitintä niin sanon vain työkaverille, että avaa sinä. Enkä häpeile yhtään, jos omat voimat eivät riitä kaiken kantamiseen.”

Myös laki säätelee sitä kuinka paljon nainen saa töissä nostaa, Sari muistuttaa.” 

Entä suosittelisiko Sari muille naisille tietoliikenneasentajan töitä? 

”Kyllä, jos tykkää fyysisestä ja liikkuvasta työstä jossa saa tehdä töitä käsillään."Sari lopettaa.