Takaisin uutisiin

Eltel ja yhteistyökumppanit korjasivat väsymättä tykkylumen aiheuttamia sähkövaurioita Kainuussa

2018-01-09

Kainuussa joulun aikaan alkanut lumentulo eskaloitui suurhäiriöksi perjantaina 5.1.2018. Eltelillä on ollut runsaan viikon ajan suuri joukko huippuosaajia tekemässä kaiken voitavansa sähköjen palauttamiseksi. Kalustoapua saatiin myös puolustusvoimilta. Kriittisin vaihe koettiin loppiaisviikonloppuna, jolloin räntä- ja lumisade pahensivat tilannetta entisestään. Vikojen määrä kääntyi merkittävään laskuun loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina.

Viikonlopun aikana sähköverkon vikoja oli Eltelillä korjaamassa noin 140 asentajaa, kymmeniä motoja, kaivinkoneita ja metsureita. Mukana oli myös helikopterikalustoa ja kuusi puolustusvoimien telakuorma-autoa. Eltelin asentaja resursseja Kainuuseen siirrettiin Lahtea ja Lounais-Suomea myöten.

”Tällaisissa kriisitilanteissa mitataan yhteistyön toimivuus”, toteaa Loiste Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Heikki Juntunen. ”Eltelin ja Loisteen henkilöstön yhteispeli on toiminut mainiosti. Tämä suurhäiriö on jälleen osoittanut pitkäkestoisen strategisen kumppanuuden edut. Toiminta on ollut virtaviivaista eikä Loisteen suurhäiriön johtokeskuksessa huomaa, että siellä on sekä Loisteen että Eltelin huippuosaajia sulassa sovussa ja sitoutuneena tekemään vuorokauden ympäri ammattitaitoista ja vaativaa viankorjauksen johtamista.”

Pahin tilanne ohitettiin, kun sää kylmeni ja sade muuttui pakkaslumeksi. Pakkaslumi ei märän lumen tavoin tartu puihin ja sähköjohtoihin. Eltel jatkaa viankorjauksen jälkihoidossa kuitenkin vielä viikkoja.

”Jäätynyt lumi on edelleen puissa ja ei se sieltä heti mihinkään lähde. Tilanteen hoitamiseen tarvitaan edelleen kaikkien tahojen yhteistyötä. Meidän asentajat ja koko tiimi on väsymättä paiskinut kellon ympäri töitä. Haluan kiittää jokaista elteliläistä kotijoukkoineen äärimmäisestä venymisestä ja jaksamisesta”, sanoo Juha Luusua, President, Eltel Power.

Lisätietoja:

Juha Luusua, President, Eltel Power
puh. 040 311 3005
juha.luusua@eltelnetworks.com

Kuva: Eltelin asentajat Jukka Anttonen ja Valtteri Romppainen korjaavat tykkylumivaurioita. Kimmo Rauatmaa / Lehtikuva

Takaisin uutisiin