Takaisin uutisiin

Marko Ylä-Autio nimitettin sähkönjakelun liiketoiminnan talousjohtajaksi

2016-03-15

Marko Ylä-Autio nimitettiin Eltelin sähkönjakelun liiketoiminnan talousjohtajaksi 14. tammikuuta alkaen. Aikaisemmalla urallaan hän on työskennellyt erilaisissa kansainvälisissä taloushallinnon johtotehtävissä.

Ennen Elteliä Ylä-Autio työskenteli Microsoftilla hankintayksikön talousjohtajana. Hänen vastuullaan oli mm. materiaalikustannusten hallinnointi Microsoftin Devices –yksikössä.  

Eltelillä Ylä-Autio on vastuussa kansainvälisen sähkönjakelun liiketoiminnan talousfunktiosta. Päätehtävänä on tukea liiketoimintaa sekä toimia sähkönjakelun johdon vahvana tukena taloudellisten lukujen kautta. Ylä-Autio raportoi tehtävässään Eltelin sähkönjakelun liiketoiminnan johtajalle Juha Luusualle.  

”Eltel on yrityksenä erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa. Se on käynyt läpi merkittävän muutoksen viimeisen vuoden aikana yksityisestä yrityksestä pörssiyhtiöksi. Samaan aikaan Eltel on jatkanut kasvua ja tavoitteena on kasvaa edelleen sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Tämä asettaa yrityksen toiminnalle uusia vaatimuksia ja edellyttää toimintojen jatkuvaa kehittämistä. Juuri tämä positiivinen kehitys ja siihen liittyvä tekeminen teki Eltelistä yrityksenä erittäin houkuttelevan, Marko Ylä-Autio sanoo.”

Lisätietoja:
Sähkönjakelun liiketoimintajohtaja Juha Luusua
juha.luusua@eltelnetworks.com puh. 040 3113005

Takaisin uutisiin