Takaisin uutisiin

Eltel ja Caruna solmivat merkittävän sopimuksen sähkönjakelun käyttövarmuuden parantamiseksi

2018-07-02

Eltel on allekirjoittanut sähkönjakeluyhtiö Carunan kanssa sopimuksen, jossa Eltel kokonaisvastuullisena urakoitsijana parantaa Lounais-Suomen ja Satakunnan taajamien sähkönjakelun toimitusvarmuutta muuttamalla pienjänniteverkkoja säävarmoiksi maakaapeliverkoiksi. Sopimuksen arvo on 25 M€.

Hankkeen toteutusaika on enimmillään 4 vuotta ja työt sähkönjakeluverkkojen uusimiseksi käsittävät useita kymmeniä taajamien osia eri puolilla Lounais-Suomea ja Satakuntaa. Suunnittelussa ja rakentamisessa lähtökohtana on huomioida alueilla toimivien tele- ja valaistusverkkojen haltijoiden tarpeet ja mahdollistaa yhteisrakentamisesta saatava tehokkuus kaikkien osapuolten hyödyksi.

Juha Luusua, toimitusjohtaja, Eltel Networks Oy:

Hanke on ensimmäinen suuri pienjänniteverkkojen sähkönjakelun toimitusvarmuuden parantamisprojekti Suomessa. Caruna on merkittävimpiä asiakkaitamme ja on erittäin mielenkiintoista lähteä heidän kanssaan toteuttamaan tätä hanketta. Laajamittaisen pienjänniteverkon uusimisen ohella hankkeessa vastataan yhteiskunnan asettamaan tavoitteeseen kustannustehokkaasta yhteisrakentamisesta.

Lisätietoja antaa:

Juha Luusua, toimitusjohtaja, Eltel Networks Oy

juha.luusua@eltelnetworks.com

puh.  +358 40 311 3005

Kuvassa vasemmalta oikealla: Eltelin Hannu Rovio, asiakkuusjohtaja ja Juha Luusua, toimitusjohtaja; Carunan Tomi Yli-Kyyny, toimitusjohtaja ja Mervi Haukilahti, hankintajohtaja.

 

Eltel lyhyesti

Eltel on johtava pohjoiseurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu segmentteihin Power, Communication ja Other. Toiminta-alueina ovat Pohjoismaat, Puola ja Saksa. Eltel tarjoaa laajan valikoiman palveluita ulottuen suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalveluista aina kokonaisvaltaisiin projektitoimituksiin asti. Yhtiöllä on monipuolinen sopimuskanta sekä kasvava asiakaskunta suurten verkonomistajien joukossa. Eltelin palveluksessa työskentelee noin 7600 työntekijää ja konsernin liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa vuonna 2017. Eltelin osake on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2015 lähtien.

Caruna lyhyesti

Caruna on Suomen suurin sähkönsiirtoon keskittyvä yritys, joka vastaa 670 000 yksityis- ja yritysasiakkaan sähkönjakelusta Uudellamaalla, Hämeessä, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pohjanmaalla, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Joensuussa. Carunassa työskentelee noin 280 henkilöä ja lisäksi yhtiö työllistää yhteensä 2 000 työntekijää verkonparannusprojekteissa eri puolilla Suomea. Caruna panostaa vahvasti säävarman verkon rakentamiseen ja investoi vuosittain yli 200 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen sekä taajama- että haja-asutusalueilla. Lisätietoja: www.caruna.fi

Takaisin uutisiin