Tärkeimpiä asiakkaita sähkönjakelussa

Eltelin asiakkaina on monia suuria sähköyhtiöitä ja muita jakeluverkkojen omistajia. Eltel pystyy tuottamaan asiakkailleen huippuluokan sähköverkkopalveluita laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Eltel tuntee asiakkaidensa toiminnan ja haasteet ja helpottaa heidän työtään. Seuraavassa esitellään joitakin merkittäviä asiakkaitamme.

Fortum Suomessa, Ruotsissa ja Virossa
Fortum katsoo, että sähkö-, jakelu- ja verkkopalvelujen myynti ovat kaikki ydinliiketoimintoja, mutta saman yrityksen ei välttämättä tarvitse tuottaa kaikkia näitä palveluja. Liikekumppanuus verkkopalveluja toimittavan Eltelin kanssa on huomattavasti kustannustehokkaampaa kuin entinen toimintatapa. Fortumin palvelun tehokkuus ja laatu paranevat, ja se voi sopeutua vaihtuviin henkilöstötarpeisiin joustavasti. Kumppanuus Eltelin kanssa merkitsee syvää ja pitkäaikaista yhteistyötä.  Eltel tuntee Fortumin verkot ja liiketoiminnan perusteellisesti. Fortum arvostaa erityisesti Eltelin ennakoivaa toimintatapaa.

EON Ruotsissa ja Suomessa
EONin toiminta-ajatuksena on toimittaa asiakkailleen laadukasta sähköä tehokkaasti. Suomessa EON päätti ulkoistaa palveluja Eltelille parantaakseen kannattavuuttaan. Eltelin ydinliiketoimintaa on fyysisten verkkojen rakentaminen ja ylläpito kilpailukykyiseen hintaan. EON toimii läheisessä yhteistyössä Eltelin kanssa hinnoitteluun, raportointiin, laatuohjeisiin, aikatauluihin, käyttökeskeytystä koskeviin ohjeisiin ja kaikkien prosessien jatkuvaan parantamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Ruotsissa Eltel tarjoaa EONille täydellisen Build, Connect and Care -palvelun.

Vattenfall Pohjois-Euroopassa
Eltel on ollut Vattenfallin tärkeimpiä yhteistyökumppaneita AMR-toteutusprojekteissa. Vattenfall on parantanut verkon luotettavuutta ja hallintaa laajamittaisesti AMM-ratkaisujen avulla.

Yhteystiedot

Hannu Rovio
Puh. 040 311 3844
hannu.rovio@eltelnetworks.com
Ilari Jaakkola
Puh. 040 311 3787
ilari.jaakkola@eltelnetworks.com