Takaisin uutisiin

Liikennevirasto valitsi Eltelin kannatinlankojen uusimisurakan toimittajaksi vuodelle 2012

2012-01-09

Eltelin Rataverkot on voittanut n. 1 miljoonan euron arvoisen urakan koskien kannatinlankojen uusimista vuonna 2012. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Liikennevirasto kilpailutti kannatinlankojen uusimiset, jotka ovat aiemmin kuuluneet kunnossapidon puitesopimuksiin.

-  Nyt kilpailtu urakka koski kaikkia neljää kunnossapitoaluetta ja näin ollen siis koko Suomea, Eltel Rataverkkojen Suomen johtaja Päivi Hakala kertoo. Eltelin vahva kokemus kannatinlankojen uusimisesta sekä tehokas työtapa erikoisratakalustoineen antoivat mahdollisuuden tämän projektin voittoon.

Urakka alkaa tammikuussa ja kestää joulukuun puoleen väliin. Työ tullaan tekemään yötyönä pääosin vilkasliikenteisillä rataosuuksilla, joissa yleensä arkiyönä on mahdollisuus työskennellä max 4 tunnin työraoissa.


Lisätietoja:
Päivi Hakala, johtaja, Rataverkot, Suomi
Puh. 040 - 3112323

Takaisin uutisiin