Yhteys koko maailmaan meidän avullamme

Eltelin Enterprise-yksikkö auttaa teitä pysymään yhteydessä muuhun maailmaan, olittepa missä tahansa. Me osaamme yhdistää televiestinnän ja IT:n optimaalisiksi ja luoviksi rajattomiksi viestintäratkaisuiksi. Varmistamme, että käytössänne on aina sopivaa ja oikeaa tekniikkaa.

Maailmasta on tullut todella globaali. Moitteettomat, aina ja kaikkialla toimivat viestintäyhteydet ovat nykyään välttämättömyys. Eltelillä on tarvittava asiantuntemus, kokemus ja tekniikka, joiden avulla voimme toimittaa asiakkaillemme parhaat mahdolliset ratkaisut. Emme ajattele vain tätä päivää, vaan otamme huomioon myös tulevaisuuden. Olemme viestintäalan kehityksen ytimessä.

Eltelin asiakkaana tiedätte, että olemme aina lähellä. Toimimme valtakunnallisesti sekä Tanskassa että Ruotsissa. Meillä on työvuorojärjestelmä (Network Operations Centre), jonka ansiosta olemme asiakkaidemme käytettävissä vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Asiakkaamme haluavat eritoten toimintavarmuutta, ja me takaamme sen joustavasti.

Arvioimme loppuunsaatetut projekimme säännöllisesti uudelleen jälkikäteen, sillä haluamme kehittyä jatkuvasti, vaikka asiakkaamme olisivatkin tyytyväisiä. Tavoitteenamme on jatkuva parantaminen. Haluamme tulla entistäkin paremmiksi, osaavammiksi ja kokeneemmiksi – nykyisten ja tulevien asiakkaidemme eduksi.

Haluatteko lisätietoja?
Ottakaa yhteyttä Enterprise-yksikköön jo tänään ja pysykää yhteydessä koko maailmaan meidän avullamme.

Yhteystiedot

Ilari Jaakkola
Puh. 040 311 3787
ilari.jaakkola@eltelnetworks.com